Huomio! Viime päivinä on tuiskuttanut lunta sen verran reilusti, että aloitamme poikkeuksellisesti lumityöt jo klo 16 aikaan. Myöhemminkin saa tulla talkoisiin.
Jouluaatonaattona puhdistamme lumet Juuan luterilaisen kirkon sankarihaudoilta ja muistomerkeiltä jouluaaton kynttilöiden sytytystä varten.
Aloitamme lumityöt aiemmasta ilmoituksesta poiketen klo 16.00 aikoihin ja työt tehtyämme siirrymme Juuan ev.lut. seurakuntakeskukseen (Kokkokalliontie 3) jouluhartauteen, jonka yhteydessä tarjolla on myös glögiä, kahvia ja kahvileipää. Mukaan on hyvä ottaa varuilta oma lapio tai kola, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Käytössämme olevilla välineillä on toki mahdollista vuorotella lumitöitä.
Tervetuloa mukaan vaikket olisikaan yhdistyksen jäsen!
Yhdessä toimimalla luomme hyvää joulumieltä ja turvaa toisillemme!